Siirry suoraan sisältöön

Tuulia Ollila

Fysioterapeutti

Tuulialta löytyy fysioterapeutin työn lisäksi pitkä tausta urheilun puolelta. Ensikosketus urheiluun tapahtui joukkuevoimistelu harrastuksen kautta, joka myöhemmin muuttui tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi. Kilpailu-uran aikana ehti kertyä useita World Cupin edustuksia ja lopulta ura huipentui Lahden MM- kilpailuihin 2013.

Joukkuevoimistelun valmentamisen Tuulia on aloittanut jo oman kilpauransa aikana yli 15 vuotta sitten ja jatkaa edelleen naisten SM-sarjan joukkueen valmennustiimissä. Lisäksi Tuulia toimii joukkuevoimistelun tuomarina ja on käynyt useita Suomen Voimisteluliiton valmentaja- ja tuomarikoulutuksia. Valmentajana Tuulialla on erityinen kyky kohdata urheilija niin, että fyysisen suorituskyvyn lisäksi huomioidaan myös henkinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Tunnustuksena menestyksekkäästä valmennuksesta Tuulia sai Keski-Suomen ”vuoden nuorisourheilun vetäjä 2018” -huomionosoituksen.

Fysioterapeuttina Tuulia osaa hyödyntää valmentamisesta saatuja oppeja ja kohtaa ihmiset vahvalla läsnäolollaan. Taustansa vuoksi hänellä on kyky analysoida urheilijan suoritusta tavoitteen ja tekniikan mukaisesti terveydellistä näkökulmaa unohtamatta. Lisäksi Tuulia ymmärtää hyvin millaisia haasteita urheiluvalmentajat kokevat tänä päivänä. Erityisesti joukkuelajeissa yksilöllisyyden huomioiminen jää vähäiseksi, ellei valmentaja saa siihen tukea. Tämä onkin yksi niistä syistä, jonka vuoksi Tuulia haluaa ehdottomasti olla MoveFysion mukana auttamassa valmentajia ja urheilijoita tavoitteiden saavuttamiseksi.

Lari Lautamäki

Fysioterapeutti, Terveystieteiden maisteri

Lari on varsinainen kestävyysurheilun diesel-kone. Olet saattanut törmätä häneen Jyväskylän lenkkipoluilla, sillä Lari liikkuu välimatkat juosten! Monipuolisuutta Lari hakee triathlonin ja lätkän parista. Lari on ikuinen itsensä kehittäjä, jonka on vaikea pysyä poissa koulunpenkiltä. Viimeisimpänä projektina haettiin terveystieteiden maisterin laput Jyväskylän yliopistosta.

Larilla on 13 vuoden työkokemus fysioterapeutin työstä ja elokuusta 2022 alkaen työtehtäviin on kuulunut myös fysioterapian opettajan työtehtävät Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Larilla on useiden vuosien työkokemus nuorten fysiikkavalmennuksesta, joka on sisältänyt vammaehkäisyn lisäksi suorituskykyohjelmointia mm. kestävyys- sekä nopeusominaisuuksien kehittämiseksi. Jo ensimmäisissä fysiikkatreeneissä Lari havaitsi kuinka yksinkertaisilla asioilla urheilijoiden vammariskiä voidaan pienentää ja samalla tehostaa pelaajien suorituskykyä – siitä kaikki ikään kuin alkoi!

Sauli Lietzén

Fysioterapeutti, Terveystieteiden maisteri

Saulin kiinnostus fysioterapiaa ja vammojen ennaltaehkäisyä kohtaan on noussut omien vammojen kautta. Vammat kertyivät nuoruuden jalkapalloharrastuksen ja aktiivisen kamppailu-urheilu kilpauran aikana. Kamppailu-urheilun harrastaminen ei ole vammoista huolimatta loppunut. Lisäksi Sauli harrastaa monipuolisesti liikuntaa voimailun, liikkuvuusharjoittelun ja kestävyysliikunnan muodossa.

Fysioterapeuttina Saulilla on vankka kokemus tuki- ja liikuntaelin vaivojen hoidosta, jonka lisäksi Sauli kouluttaa terveydenhuoltoalan ammattilaisia jotka työskentelevät tuki- ja liikuntaelin asiakkaiden kanssa. Fysioterapeuttina sekä fysiikka- ja voimavalmentajana Sauli on analyyttinen ja ongelmanratkaisukeskeinen. Tällä hetkellä työskentelee liikuntafysiologina Sairaala Novassa. Sauli on innokas oppimaan uutta ja opiskelemaan ja onkin valmistunut terveystieteen maisterin tutkinnosta fysioterapian pääaineesta Jyväskylän yliopistosta.

Henna Honkanen

Fysioterapeutti, Liikuntatieteiden maisteri

Henna kiinnostui fysioterapiasta omien vammojen myötä ja hänen intohimona onkin, ettei kenenkään nuoren urheilijan tarvitsisi kulkea sellaista polkua, vaan saisi harjoitella terveenä sekä nauttia urheilemisesta. Henna on fysioterapeutin lisäksi myös ammattijalkapalloilija, joten Henna ymmärtää mitä urheilijaksi kasvaminen ja ammattiurheilijaksi pääseminen vaatii. Juniorimaajoukkueet läpi käyneellä Hennalla on kausia naisten pääsarjatasolla kertynyt yhteensä yksitoista Suomessa ja ulkomailla. 

Pelaamisen lisäksi Henna on toiminut fysioterapeuttina myös jalkapalloilijoiden kanssa Suomessa ja Euroopan huippusarjoissa sekä lisäksi urheilulukiolaisten ja yläkoululaisten fysiikkavalmentajana. Henna on fysioterapeutin lisäksi myös liikuntatieteiden maisteri ja on erikoistunut urheilufysioterapian ohella myös urheiluravitsemukseen.

Mistä kaikki lähti

MoveFysio sai ajatustasolla alkunsa vuonna 2019, kun Lari ja Henna pistivät viisaat päänsä yhteen. Henna oli fysioterapiaopiskelijana Larin ohjauksessa ja keskustelut alkoivat pyöriä päivä toisensa jälkeen enemmän jalkapalloilijoiden fysiikkavalmennuksen ympärillä. Lari oli juuri aloittanut työskentelyn jalkapalloilijoiden kanssa ja päivitteli Hennalle, kuinka yleisiä urheiluvammat olivat lajin parissa. Ihmetystä herätti myös kuinka vähän tukea valmennus sai vammojen huomioimisessa, puhumattakaan niiden ennaltaehkäisystä. Hennan oma kokemus aiheen parissa sekä pelaajana –  että kuntoutujana – tuntui Larista koskettavalta, mutta myös absurdilta. Miten oli mahdollista, että hänen polvensa oltiin operoitu nuoresta iästä huolimatta neljä kertaa? Olisiko Hennan kohdalla voitu tehdä jotain toisin ja jos olisi, niin mitä? 

Hennan mielestä jalkapalloilijoiden valmennuksen haasteena oli se, että erityisesti nuorten fysiikkavalmennuksesta säästettiin ja se jäi usein päävalmentajien vastuulle kaiken muun valmentamisen lisäksi. Yleensä vasta edustusjoukkueilla oli oma fysiikkavalmentaja ja heidänkin työtehtävä keskittyi suorituskyvyn kehittämiseen, eikä niinkään vammojen ennaltaehkäisyyn. Tässä oli siis hyvä sauma alkaa kehittää jotain uutta ja ainutlaatuista! 

Lari ja Henna alkoivat kehitellä menetelmää, jonka avulla olisi mahdollista löytää pelaajien yksilölliset riskitekijät vammautua. Tämän tiedon avulla valmennus saisi yksinkertaiset ja tehokkaat harjoitusohjeet vammojen ennaltaehkäisyä ajatellen, jotka olisi mahdollista toteuttaa joukkueen harjoitusten yhteydessä. Lari ja Henna testasivat useita joukkueita ja saivat paljon positiivista palautetta sekä pelaajilta että valmentajilta ja päättivät kehittää menetelmää entisestään. 

Niinpä MoveFysion toimintaan mukaan tulivat Sauli ja Tuulia, jotka toivat monipuolista osaamista yrityksen toimintaan. Entistä enemmän tieteeseen perustuvuus ja sen hyödyntäminen esimerkiksi tilastojen avulla,  looginen päättelykyky sekä ongelmanratkaisutaidot tulivat Saulin erityisosaamisen mukana. Tuulian kokemukset urheilijoiden parissa ja erityisosaaminen nuoren urheilijan  kohtaamisessa ovat erityisen tärkeitä esimerkiksi testaustilanteissa. Tuulialla on kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta eri lajien parissa jo yli 15 vuoden ajan. Tästä suurimman osan Tuulia on keskittynyt SM-tason joukkuevoimistelijoiden valmentamiseen oman urheilu-uransa jälkeen.
“Urheiluvalmentajana tiedän, miten arvokasta on saada tukea valmennuksen kokonaisvaltaisuuteen. Hyvien tukitoimien ansiosta olen pystynyt keskittymään valmentajana enemmän urheilijoiden fysiikan ja lajitaitojen kehittämiseen. Ymmärrän myös haasteet yksilöllisyyden huomioimisessa erityisesti joukkuelajeissa.” 

Yhdessä Henna, Tuulia, Lari ja Sauli auttavat urheilijoita, jotta terveitä harjoituspäiviä olisi enemmän!